Olisihan se ollut yllättävää, jos Niinistö ei olisi tullut
valituksi virkaan, johon häntä on istutettu viimeiset kuusi vuotta. Olisihan ollut
yllättävää, jos pienen puolueen ehdokas olisi saanut yli puolet annetuista
äänistä. Vaalin tulos oli mitä odotetuin.
Se, mitä etenkin toisella kierroksella Pekka Haaviston kampanjassa tapahtui, oli huikeaa.
Innovatiivisuutta, intoa, talkoohenkeä. Moni koki, että viimein puhuttiin
todellisista asioista, moni tunsi mahdollisuuden asioiden kehittymiseksi
parempaan suuntaan, moni näki toivonpilkahduksen.
Minun on vaikea uskoa, että Antonio Flores kaipaisi
julkisuutta. Ihailtavan rohkeasti hän kuitenkin lähti puolisonsa rinnalla
kansan pariin valmiina haastatteluihin kielellä, jota puhuu sujuvasti, mutta ei
äidinkielenään. Hymyilevänä hän antautui tilanteisiin, joissa joku saattaisi
käyttäytyä epäasiallisesti ja loukkaavasti.
Floresin rooli oli tärkeämpi kuin muiden
presidenttiehdokkaiden puolisoiden. Hän ja Haavisto joutuivat menemään vaalikentille
yhdessä osoittaakseen konservatiiviselle kansanosalle, että he ovat kuin mikä
tahansa toisiinsa sitoutunut pariskunta.
Haaviston puolison sukupuoli tuskin ratkaisi
presidentinvaalia. Yleistys, jonka mukaan uskonnolliset ihmiset äänestivät
Niinistöä, ei varmaan myöskään pidä paikkaansa. Näissä vaaleissa uskonnolliseksi tiedettyjä
äänestäjiä on kuitenkin painostettu äänestämään heteroehdokasta. Hurjimmissa
tapauksissa hyvää (?) tarkoittavat läheiset ovat tehneet tästä jopa pelastuskysymyksen,
asian, jonka perusteella määräytyy, pääseekö äänestäjä taivaaseen vai ei.
Olin ehtinyt kuvitella, että tällainen ajattelu olisi jo
jossain marginaalissa. Mutta ei se ole. Siksi vaalit aiheuttivat minussa
odottamattoman pettymyksen. Rajun sellaisen. Teki ja tekee oikeasti kipeää, etenkin
saatuamme todistaa sellaista itsensä alttiiksi asettamista, mihin Haavisto ja
Flores suostuivat vaalikampanjan aikana.
Tämän jälkeen olen sitä mieltä, ettei riitä, että todetaan,
että kirkossa vallitsee erilaisia käsityksiä homoseksuaalisuudesta. Ei enää
riitä, että arkkipiispan suulla ja kirkolliskokouksen päätöksellä on todettu,
ettei parisuhde samaa sukupuolta olevan kanssa ole synti.
Kirkon tulee aktiivisesti ja määrätietoisesti pyrkiä siihen,
että seksuaalivähemmistöjen oikeudet tunnustetaan kaikkialla yhteiskunnassa. Kaikissa
ihmisoikeuskysymyksissä kirkon tulee lujana ja horjumatta puolustaa yhdenvertaisuutta
ja tasa-arvoa. Sen tulee kaikin tavoin
edistää yhteiskuntamme kehittymistä sellaiseksi, jossa erilaisuus ymmärretään
rikkautena, jossa ketään luotua ei salaa tai avoimesti halveksita. Sellaiseksi,
jossa ylpeys ja ennakkoluulot väistyvät keskinäisen kunnioituksen tieltä.
