Erimielisyydestä ja yhteydestä

Kun pääsääntöisesti liikkuu paljon suurinpiirtein itsensä tavalla ajattelevien seurassa, unohtaa, kuinka kipeää eriseuraisuus voi pahimmillaan tehdä. Ei nyt niinkään, jos joku sattuu vaikka kannattamaan Kärppiä - ainakaan minusta. Mutta että kirkon sisällä. Eikä se, että ollaan eri mieltä eikä edes se, että toisin ajattelevan katsotaan olevan määritelmällisesti väärässä tai vaikkapa uskosta osaton, vaan se, ettei suostuta kirkon omaan yhteiseen järjestykseen. 

Kirkossa on ollut toisistaan poikkeavia näkemyksiä apostolien ajoista lähtien. Jotta erilaisista näkökannoista huolimatta on pystytty toimimaan yhdessä ja yhdensuuntaisesti, on kirkko rakentanut järjestyksen, jolla asioista päätetään. Kun päätöksiä tehdään, joku joutuu aina toteamaan oman näkemyksen jääneen vähemmistöön. Silloin kysytään kuuliaisuutta, silloin kysytään rakkautta kirkkoa kohtaan, silloin kutsutaan sitoutumaan yhteiseen päätökseen, vaikka sen sisältöön ei olisikaan tyytyväinen.

Ymmärrän ja hyväksyn täysin, että katolilainen sisar tai veli nostaa ehtoollispöydässä käden rintansa poikki vastakkaiselle olkapäälleen. Kirkkojemme välillä ei ole ehtoollisyhteyttä, siksi hän ei noudattaen oman kirkkonsa järjestystä osallistu pyhään ateriaan luterilaisessa kirkossa. Ymmärrän häntä, joka ei halua tulla kuuntelemaan saarnojani, koska pitää niitä huonoina. Mutta sitä kirkkomme jäsentä, joka katsoo, että kirkkomme järjestyksessä vihityn papin toimittamat jumalanpalvelukset eivät hänen sukupuolensa perusteella ole päteviä, en voi käsittää.

Olen tehnyt yhteistyötä herätysliiketaustaisten miesten kanssa, sellaisten, joiden kanta jäi vähemmistöön, kun päätettiin pappisviran avaamisesta naisille. Yhteistyö on ollut hyvää ja syvällistä, aitoa ja rehellistä. Kukaan ei ole koskaan sanonut sen olleen vaikeaa. Jos se sitä on ollut, yhä enemmän näitä veljiä arvostan. Heidän esimerkkinsä toivoisi kelpaavan muillekin. Rakkaus kirkkoa kohtaan, kuuliaisuus Kristukselle, on sitonut heitä tilanteessa, joka on ollut toisenlainen kuin mitä olisivat itse toivoneet.

Meille kristityille ei ole annettu ohjekirjaa, josta voitaisiin löytää yksiselitteinen toimintaohje kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Meillä on Raamatun kokoelma juutalaisia ja varhaiskristillisiä tekstejä, joista voimme ratkaisuja etsiä. Mutta ennen kaikkea Jumala antoi seurakunnalle Henkensä. Kristinuskon kauneimpia asioita on Kristuksen läsnäolo kristityissä ja kristillisessä seurakunnassa, yhteisössä, joka etsien, hapuillen ja horjuenkin tavoittelee sitä, mikä on hyvää ja totuudellista, oikein ja autuaallista. Suostuminen kristittyjen yhteisöön on suostumista Kristukseen.